Mitä jatkossa?

Caramelito Promotionsin viimeisestä omasta ottelutapahtumasta on nyt kulunut reilut 2 viikkoa ja nyrkkeilijätkin ovat jo palanneet harjoittelun pariin ja myös taustavoimat alkavat olla palautuneita viimeisimmän tapahtuman rutistuksesta. On aika varovaisesti kurkistaa tulevaisuuteen ja miettiä, mitä kunkin elo-syyskuussa iskeneen ottelijan kohdalla voisi olla ohjelmassa lähikuukausina.

Sami Enbom

Tallin nyrkkeilijöistä Sami Enbomilla on tällä erää realistisimmat mahdollisuudet testata kykyjään Euroopan listan nyrkkeilijöitä vastaan. Jotta Suomessa Enbom nousisi tunnettavuudeltaan myös ykköskorin ottelijaksi, vaatisi se ”make it or break it” -tyyppisen ottelun voittamista. Kotimaisista ottelijoista tällaisen matsin pystyisi tarjoamaan Niklas Räsänen, mutta olisiko kahden vasurin välinen kamppailu yleisön kannalta järkevä? Ulkomaisista nimistä muun muassa Mariano Hilario, Serhiy Demchenko olisivat sellaisia, joiden voittaminen nostaisi selkeästi Enbomin profiilia ja miksei myös harkinnan arvoisia olisi myös Patrick Mendy sekä ruotsalainen Sven Fornling? Joka tapauksessa Enbomin olisi hyvä saada loppuvuodelle vielä ainakin yksi ottelu listalleen!

Kuva: Petteri Heittola

Mathias Eklund

Eklund otti uransa toistaiseksi tärkeimmän ja hienoimman voiton syyskuussa Vaasassa ja osoitti samalla, että miehen varaan pystyy Vaasassa järjestämään tasokkaan ravintolanyrkkeilyillan, mikäli vain järjestäjä ja rahoittaja tapahtumalle löytyy. Seuraavaksi Eklund matkustaa sparraamaan SM-otteluun valmistautuvaa Henri Kekäläistä, mutta ottelullisesti Eklundin tilannetta kuvaa parhaiten ilmaisu ”silmät ovat auki”.

Eklundilla on lista nyt lukemissa 8-0-1, 4 KO ja luontainen jatkumo olisi miettiä SM-titteliottelun mahdollisuutta lokakuisen Kekäläinen – Laine -ottelun voittajaa vastaan, mutta toisaalta Laineen taustajoukot ovat ilmaisseet pariinkin otteeseen pitävänsä Eklundia turhan hankalana ”Stadin Hakatuimmalle”, joten näillä näkymin SM-ottelukorsi on Kekäläisen voiton varassa ja kemiläisen voittoon Carameliton leirissä uskotaankin.

Oman mausteensa Eklundin jatkosuunnitelmiin tuo myös se, että mies on nostanut esiin mahdollisen kiinnostuksen siirtyä myös keskisarjan painoihin tulevaisuudessa, mutta myös se, että monesti kansainvälisten otteluiden palkkiotarjoukset nousevat kummasti, kun nyrkkeilijällä on tilillään 10 voittoa.

Eklund löysi aggressiivisen vaihteen uransa ensimmäisessä titteliottelussa.
Kuva: Juha Varis

Veli-Pekka Mattila

Syyskuinen ottelu oli ennakkoon Mattilan tapauksessa todellinen riski ja mies onnistui näyttämään ottelussa suurta kehittymistä vajaan kahden vuoden takaisesta ammattilaisdebyytistään. Heti jo ottelun jälkeen on nostettu esiin, että uusintaottelu Mattilan ja Faltinin välillä voisi olla kelvollinen esiottelu mihin tahansa suomalaiseen ammattilaisiltaan ja on vaikea nähdä yhtä mielenkiintoista kotimaista taistelukumppania Mattilalle, ellei sitten Härmän Mika Ritala vielä intoudu tekemään paluuta kehään tai Mattilan tavoin vahvarakenteinen Mikko Säteri. Joka tapauksessa Mattilan on oltava jatkossakin valmis koettelemaan rajojaan nyrkkeilijänä, ellei miehelle ilmaannu kotiotteluiden järjestäjää.

Mattila – Faltin -ottelu tarjosi kuvaajille useita paikkoja hyville otoksille.
Kuva: Studio Fantacy / Riika Lantto

Pirkka Suksi

Pirkka Suksi oli Grande Finale -iltaan oiva lisä. Kuitenkin miehen aikaa työelämän ja perheen lisäksi vie potkunyrkkeilyseuratoiminta Vaasassa. Kuitenkin Suksi on valmis haasteisiin sopivalla varoitusajalla, kun mielenkiintoinen haaste eteen löytyy. Olisiko Niklas Hyvärinen – Pirkka Suksi -kamppailussa riittävästi pontta jonkun Suomessa järjestettävän illan esiotteluksi? Joka tapauksessa Suksi saa olla ylpeä jo siitä, että kuuluu siihen noin 20 hengen suomalaiseen ammattinyrkkeilijäjoukkoon, joka on iskenyt raskaansarjan ammattilaismatsin.

Kuva: Pekka Karjanmaa