Vegasin pamaus ( the big bang theory in Las Vegas )

Vauhdikkaan Las Vegas – illan jälkeen oli mukava herätä hiljaisempaan Sin Cityn aamuun. Aamupalalla söin jotain paikallista mössöä runsaan hillon kera ja sitten sandaalit jalkaan ja Vaasan Kivihaan Citymarketin alekorista ostamani valkoinen lätsähattu päähän ja ei muuta kuin Vegasin katuja mittaamaan. Pienen joukkueemme päivän ohjelma sisälsi kaikkien kuuluisien hotellien ja turistirysien koluamista läpikotaisin Las Vegas Bulevardin eli the Stripin varrelta. Maailman 25:tä suurimmasta hotellista peräti viisitoista löytyy molemmin puolin tätä vaatimatonta kulkuväylää. Kävimme päivänvalossa kuvaamassa vielä kerran kuuluisaa welcome to the fabulous Las Vegas – kylttiä. Elvistä ei tosin nyt näkynyt mailla eikä halmeilla. Auton jätimme yhden huoltsikan taakse the Stripin alkupäähän ja lähdimme kävellä jolkuttelemaan. Kuuma oli, ihan kuin saunassa olisi kävellyt vaatteet yllä. Nirppu ja Satu laittoivat Valentin Konosen ja Sari Essayahin vauhdilla lapikasta toiseen eteen. Meikäläinen jäi reippaasti ylipainoisena ja huonokuntoisena selkeästi yksikseen kisaamaan pronssimitalin kohtalosta.  Upeat Mandalay Bay, Luxor ( pyramidin näköinen vaatimaton majatalo kaikkine obeliskeineen ja sfinkseineen), MGM Grand ( maailman toiseksi ja USA:n suurin hotelli  lähes seitsemällä tuhannella huoneellaan ), Excalibur ( satulinna kaukomaan ) tuli nähtyä reitin alkupäässä. Juuri sillä hetkellä mun maha alkoi tosissaan kurista ja murista. Johtuiko se syödystä aamupalasta, kuumuudesta, jännityksestä tai kaikista noista yhteensä ? Kuin kymmenen kollikissaa olisi mahassa mourunnut ja peräpäästä alkoi kuulua huolestuttavia tupruttavia ääniä. Kuulostivat kyllä ihan pierulta, mutta aloin silti aavistella, että vielä pahempaa olisi tulossa. Pariskunta Blombergit puolestaan kuvasivat Vegasin maisemia ja etsivät samalla niitä geo – kätköjään, meikäläisen tekemisistä tai voinnista eivät olleet  kauheasti kiinnostuneet..

Mielessä pyöri vain etsiä vessa ja etsiä se vähän äkkiä, muuten saattaisin jättää kirjaimellisesti jälkeni kuuluisalle Las Vegas Bulevardille ja huonossa lykyssä päätyisin vieläpä Clark Countyn  poliisilaitokselle konstaapeli Sisun juttusille. Legendaarisen Tropicana –  hotellin kohdalla ymmärsin, että Petro 37 v on kohta kirjaimellisesti paskaamassa housuihinsa. Ryntäsin kasinohotelliin sisälle kiimaisen hirven lailla ja etsin kuumeisesti käymälää, joka tietysti sijaitsi sen perkeleen rakennuksen perimmäisessä nurkassa. Tunsin kuinka ensimmäinen märkä satsi ruikkua valahti pikkuhousuihin. Tunne oli järkyttävän häpeällinen. Olin tullut tänne tuhansia kilometrejä unelmieni kaupunkiin, city of entertainmenttiin, viihteen pääkaupunkiin, paikaan josta tarinat alkavat ja jonne ne myös loppuvat ja nyt olen ruikkuamassa pitkin lattioita. Kiihdytin askeleitani täyteen nopeuteen ja onnistuin kuin onnistuinkin hiki otsalta norona valuen löytämään kaipaamani posliiniastian. Salamavauhtia pytyn kansi alas, housut kinttuihin ja juuri kun olin päässyt istumaan, pörähti oikein huolella. Tapausta alettiin myöhemmin kutsua nimellä Vegasin pamaus. The big bang theory in Las Vegas. Paskaa lensi ja sitä lensikin vauhdilla, miltei 80 metriä sekunnissa. Jälki oli aivan hirveätä. Koko pytty ja takaseinä oli ulosteessa, puhumattakaan kalsareista, jotka saivat myös oman osuutensa. Ei naurattanut pätkääkään ( vaikka tiedän, että Markus Lammi tämän luettuaan vahingoniloisena nauraakin hysteerisesti ) vaikka olotila kyllä helpottui huomattavasti. Siivosin jälkeni ja heitin kalsarit roskiin ja poistuin vähin äänin takavasemmalle. Pihalle päästyäni hoksasin, et Satu ja Nirppu eivät olleet jääneet odottamaan meikämannea ja että puhelin oli jäänyt autoon. Voihan kilin v..ttu ! Tässä sitä sitten oltiin. Ei auttanut, kuin palata autolle ja jäädä odottamaan että geo – kätköilijät tulevat jossain vaiheessa. Olimme ajatelleet kävelevämme Stripin päästä päähän ( n. 7 km ) kahdessa osassa ), joten laitoin tuulilasiin viestin et tulin autolle ja käyn Mäkkärissä hakemassa limonadin. Vegasissa sai dollarilla ( 0,70 euroa ) kahden litran kokoisen limsan take away – hintaan. Eiköhän joku saatanan vartija tullut kuitenkin heti kovistelemaan, et mitä perkeleen pamfletteja laittelen autojen ikkunoihin ? Kerrottuani surkean tarinani sain jäädä auton lähettyville istumaan. Tunnin päästä vapautus koitti, kun Blombergit saapuivat. Kävimme omassa hotellissa pesulla ja syömässä sekä päiväunilla. Iltapäivästä tehtiin uusi yritys Stripille ja nyt oli vuorossa omasta mielestäni kaikkein upeimmat hotellit. Antiikinroomalaisaihein koristeltu Caesars Palace on ehkäpä se kaikkein tarunhohtoisin Vegasin vaatimattomista kasinohtelleista. Lähes kaikki kovimmat ammattinyrkkeilyottelut käytiin 70 –  ja 90 – lukujen välisenä aikana  Caesars Palacessa ( Holmes-Norton, Hagler-Leonard, Hagler-Hearns etc. ), joko sen urheilu paviljongissa tai parkkipaikalle rakennetussa ulkoilma-areenassa. Samaisella parkkipaikalla käydyn F1 – kisan vuoden 1982 päätteeksi Keijo ” Keke ” Rosberg kruunattiin ensimmäisenä Suomalaisena lajin maailmanmestariksi. Venetian – hotelli oli myös yksi ihmetyksen aiheista. Sisätilat olivat kopioitu tarkasti muistuttamaan oikean Venetsian rakennuksia, siltoja, patsaita ja tietenkin Pyhän Markuksen toria sekä kanaaleita. Gondoleilla soutelivat rakennuksen sisältä pihalle ulottuvia kanaaleja myöden vislaten o sole mioa aitoon venetsialaiseen tyyliin. Uskomaton paikka, ihan huulipyöreänä sai katsella meininkiä ! New York New York – hotelli oli myös nähtävyys. Sisällä toistui New York teema ja majapaikan pihalla oli 50 metriä korkea vapaudenpatsaan replika sekä kopio Brooklyn Bridgestä. Hotellia kiersi myös vuoristorata, joten USA:ssa nämä hommat hallitaan. The Mirage, Pallazzo, Bellagio ja Paris – hotellit myös kiersimme ja tarkkaan kuvasimme. Toinen toistaan upeampia ja ällistyttävämpiä kohteita. Tuntui kuin olisi kiertänyt koko maailman muutamassa päivässä.

What happens in Vegas, stays in Vegas

Iltaohjelmassa oli Las Vegasin downtowniin tutustuminen. Legendaarinen downtown on se vanha osa Vegasia, itse kaupunki. Sieltä bongasimme kuuluisan ulkovalomainoksen Vegas Vicin, siis sen länkkärihahmon, joka näkyy monissa leffoissa. The Freemont experience on puolestaan paikan viihdekeskus. Kortteli joka on autoilulta suljettu ja  jossa meno oli melko villiä. Porukkaa, lähinnä nuorempaa oli kuin Vilkkilässä kissoja. Live bändeissä löytyi ja kaikkea muuta mahdollista viihdykettä oli tarjolla. Itse löysin sieltä yhden retken todellisista pyhiinvaelluspaikoista, legendaarisen The Heart Attack Grillin. Se rilli tituleerasi itseään maailman epäterveellisimmäksi hampurilaispaikaksi, eikä suotta. Satu ei kasvissyöjänä paikasta perustanut, joten me pojat käytiin testaamassa mistä oikein oli kyse. Ravintolan edessä oli teollisuusvaaka, josta kaikkien asiakkaiden tuli kulkea läpi, jos halusivat ilmaisen sapuskan. Homman nimi oli seuraava, jos painoit 160 kg eli 350  paikallista paunaa, sait vetää  kaiken free of charge eli ilimaaseksi. Suurilla valokirjaimilla taulu näytti sitten sulle mitä painoit. Mulla ei ollut saumaa syödä ilmaiseksi, kun kiloja puuttui aivan liikaa siihen hommaan. Yks hemmetin läski kaveri, joka oli jonossa ennen meitä harmitteli suureen ääneen kun painoi vain 140 kg. Sisällä nätit hoitajan asuun pukeutuneet tarjoilijat pukivat leikkaussaliasun päälle ja sitten tilaamaan. Maksu piti hoitaa heti, jos vaikka asiakas saisi kesken kaiken sydänkohtauksen. Paikka oli muutenkin sisustettu hauskasti tunnettujen elokuvien julisteilla, joihin oli lisätty hampurilaisen kuva ja tai tekstiä, josta kävi ilmi että kyseessä oli hampurilaisravintola. Isoimmassa burgerissa oli vaan 10 000 kcl ja pienimmässäkin parituhatta. Otin sen ja vielä ranskalaiset päälle limpparin kera. Vaikka olenkin tällainen pyöreä kaveri kuin nalle luppakorva, en silti ole mikään ahmatti syömään ja vaikka Nirppu tuhosi oman annoksensa, jäi multa se hirviöhampurilainen syömättä. Se olikin hemmetin iso virhe. Tarjoilijahoitsut näet vetivät puisella ja kovalla leipälapiontyylisellä kapistuksella pitkin persettä, jos jätit syömättä. Eläkeläisiä eivät lyöneet, mutta minä olin niille vapaata riistaa. Tiedän miltä tämä nyt kuulostaa, kun kerron että pyllistyin pöytää vasten ja kaunis erittäin povekas nuorinainen ottaa kapulan käteen ja kysyy multa : ” are you ready ? ”. Sanoin vaan mimmille, et go ahead, make my day ! Vittu, sitten läsähti meikäläisen läskiperseeseen ja lujaa. Tuli flashbackinä mieleen 80 – luvun alkuvuodet, jolloin oma isäni käytti nahkaista remmiään kasvatus – ja kurinpitovälineenään erittäin ahkerasti kohteenaan usein juuri meikäläisen takalisto. Neiti vetäisi lapiolla uudestaan ja uudestaan. Neljännellä kerralla alkoi tuntua jo aika vittumaiselta, jos ihan rehellisiä ollaan. Pari kertaa vielä täysosuma ja nöyryytys oli täydellinen. Jouduin rukoilemaan armoa. Jumalauta, että oli perse kipeä ja punainen. Parina seuraavana päivänä piti hiukan katsoa minne istuu.

No nyt, jos jollekin sinkkunaiselle tai vähän varatulle tai vaikka ihan kokonaan varatulle naisihmiselle heräsi ajatus, että Vonkale vois olla sopiva kaveri semmoisiin SM-juttuihin ja dominahommeleihin ja kaikkeen muuhunkin perverssiin  hauskanpitoon. Voin kertoa, että minä en ole sellaiseen hommaan kovinkaan innokas. What happens in Vegas, stays in Vegas ! Näillä siis mennään, eli tykkään siitä kun pimeässä pidetään kiinni kädestä ja kuiskutellaan korvaan lemmensanoja. Siitä minä kiihotun, en paljaalle peffalle piiskaamisesta, ettäs tiedätte.

Epilogi

Hississä omaan hotellihuoneeseeni mennessä oli siellä kaksi naista toistensa kimpussa suudellen intohimoisesti, toisen naisen käsi oli sen toisen housujen sisällä. Toivotin heille hymyillen hyvää iltaa. Naiset innostuivat juttelemaan ja toinen vähemmän meikattu kysyikin multa : ” are you from Ireland ? ” Punainen parta ja englantia ehkä erilaisemmalla aksentilla puhuvana mielsivät minut saarivaltakunnan mieheksi. Vastasin toiveikkaana, että olen ihan sieltä mistä he haluavatkin minun olevan ja sitten kerroin olevani from Finland. ” Eikö se ole jossain lähellä Englantia ” : kysyi toinen heistä ? Melko lähellä, vastasin ja jätin neitoset oman onnensa nojaan. Kaksi yhtä vastaan olisin ollut heikoilla pitkänpäivän päätteeksi.

Mayweather Boxing Gym – Vonkaleen kaikkien märkien unien täyttymys

Maanantaina se tapahtui, hetki jota olin ehtinyt koko matkan sydän pamppaillen odottaa. Vierailu kaikkein pyhimmässä, Floyd Mayweather boxing gymissä oli nyt tosiasia. Maailman ykkösnyrkkeilijän sali löytyi keskeltä Las Vegasin kiinalaiskorttelia osoitteesta 4020 Schiff Drive. Menimme sovitusti puolenpäivän aikaan norkoilemaan salille ja odottamaan, että joku tulisi avaamaan meille oven. Floydin sali ei ollut normiyleisölle avoin, vaan jos sinne halusi tulla harjoittelemaan tai pelkästään kyläilemään oli siitä hyvissä ajoin ennakkoon pyydettävä lupa. Näin olin minäkin kysynyt etukäteen. Aluksi näytti huonolta, sillä piha oli tyhjä kuin dementikon muisti, ei ristin sielua missään, eikä ainuttakaan autoa parkkipaikalla. Kohta paikalle ilmestyi hieman etäisesti Danny Trejoa muistuttanut meksikaani, joka kertoi nimekseen Armando. Armando oli kuulunut Canelo Alvarezin tiimiin ja oli lähtenyt lätkimään ovet paukkuen, kun hänen työpanostaan ei oltu arvostettu. Floydilla oli matsi tulossa 14.9 juuri samaista Caneloa vastaan Vegasissa ja Armando näki nyt tilaisuutensa tulleen. 12 hopearahastahan se Juudaskin kavalsi roomalaisille meidän herramme, joten ei tässä nyt sen kummemmasta ollut kyse.

Sisälle pääsimme lopulta ja vastaanotto oli oikeinkin ystävällinen. Gerald ja John Sinclair salin vakkarivalmentajista olivat paikalla. Floyd junioria sen paremmin senioriakaan emme nähneet. Meille kerrottiin, että Floyd jr. oli vienyt lähes koko Money Teaminsä Miamiin lomailemaan palkintona toukokuussa voitetun Guerrero – ottelun palkintona tiimiläisille. Alun perin oli tarkoitus vierailla salilla edellisviikolla, mutta kiitos sen brittimulkku – Nigelin ( kts. edellinen osa ) meni vierailu maanantaille ja se oli myös meidän viimeinen päivä Vegasissa, joten turhan lyhyeksi jäi visiitti tällä kertaa. Jenkkilässä on usein kuvauskielto saleilla, mutta saimme ottaa kuvia niin paljon kuin halusimme ja samaan rahaan piti päästä pärisyttämään Floydin päärynäpalloa. Olin kuin pikkupoika, joka sai synttäri – ja joululahjat samaan aikaan.

Olin ihan wau – fiiliksissä. Minä, the Vonkale Vaasan Kotirannalta, kaupunginkadulta oli nyt ponnistanut tiensä itsensä Mayweatherin salille Las Vegasiin. Tätä ei mun elämässä tähtihetkenä tulisi juuri mikään enää ylittämään, eikä mikään tuntuisi enää miltään tämän kokemuksen jälkeen. Salista löytyi kaksi kehää, erilaisia hiekkasäkkejä, päärynä – ja iskupalloja sekä kaikkea muuta kuviteltavissa olevaa nyrkkeilyvälinettä tarvittavaa välinettä. Eteistilan ja pukuhuoneiden lisäksi saliin ei sitten muuta kuulunutkaan. Eteisessä oli kehystettynä erilaisten lehtien kansikuvia, joissa Floyd poseerasi. Myös herran ottelujulisteita olivat seinät täynnä jättikokoisten USA:n, Meksikon ja Puerto Ricon lippujen kera. Kaikki seinät oli vuorattu peileillä lattiasta kattoon tehden salista hieman tilavamman oloisen.

Raskaansarjan MM – haastaja Chris Arreola oli myös tullut salille sparrailemaan jonkun tumman paikallisen kaverin kanssa. Gerald kertoili, että Vegasissa ammattilaiset usein reenaavat illemmalla ja aamulenkit suoritetaan aina reilusti ennen kukonlaulua kuumuuden takia. Annoin käyntikortin ja vaihdettiin yhteystietoja. Gerald lupasi toimittaa ne Floydin managerille Leonard Ellerbelle. Soittoa Vegasista edelleen odotetaan….ehkäpä jonain kauniina päivänä ?

Tallimme illoissa uransa alkupuolella iskenyttä Ruotsista lähtöisin olevaa Badou Jackiä emme myöskään nähneet, kun meillä aikataulut painoivat päälle ja jouduimme jatkamaan matkaamme kohti Meksikoa. Sinclairit kertoivat meille nauraen, että Tijuanassa ei sitten kannata ulkomaalaisena joutua putkaan mistään syystä. Oli aika hyvästellä Las Vegas ja Money Teamiläiset, tänne tulen vielä uudestaan.

The legendaarista Route 66 pitkin huristelimme kohti Kaliforniaa ja San Ysidron rajakaupunkia. Seuravana etappina meillä oli Meksikon Tijuana.

To be continued